Casino

Viihde24

tissit

Aiheeseen tissit liittyvät jutut.

Alastonkuvat vuotaneet takaisin nettiin - kuvissa mm. Sara Chafak ja Mia Ehrnrooth

Julkaistiin 9. joulukuu 2014

Monen suomalaisen naisnäyttelijän taiteellisia alastonkuvia on vuodettu takaisin nettiin. Kyseessä on kuvaaja Henrik Karlbergin vuosia sitten otetut kuvat. Otokset olivat näkyvillä aiemmin tänä vuonna Karlbergin kotisivuilla, mutta ne otettiin sieltä pois. Kuvissa esiintyy lukuisia suomalaisia naisnäyttelijöitä:

Lue kokonaan…

Useiden Hollywood-starojen alastonkuvat vuotaneet julkisuuteen - katso linkki!

Julkaistiin 1. syyskuu 2014

Viimeisen vuorokauden aikana internetin eri sosiaaliset sivustot ovat täyttyneet vuodetuista julkkisten alastonkuvista. Kuvissa esiintyy Hollywoodin tunnettuja naisnäyttelijöitä, kuten Jennifer Lawrence (kuvassa), Kate Upton, Kirsten Dunst ja Mary Elizabeth Winstead. Osa kuvista on todettu kuvanmuokkausohjelmalla väärennetyiksi, mutta iso osa otoksista ovat aitoja.

Lue kokonaan…

Poliisit-sarjan Marianne Kiukkonen rohkeissa kuvissa

Julkaistiin 14. elokuu 2014

Muistatteko vielä 90-luvun legendaarisen TV-sarjan Gladiaattorit? Tuossa ohjelmassa esiintyi aikoinaan “Amazoni”-lempinimellä Marianne Kiukkonen, joka on tuttu myös TV-sarjasta Poliisit. Voimanainen on ehtinyt esiintyä televisiossa useastikin, mutta on hän myös riisunut vaatteensa paljastaviin kuviin.

Lue kokonaan…

Henna Peltonen yläosattomissa uusissa kesäkuvissa

Julkaistiin 24. heinäkuu 2014

Nykyään tanssiryhmä NiceKonetta vetävä Henna Peltonen piristää meitä jälleen kesäisillä kuvillaan. Turhat vaatekappaleet on jälleen jätetty pois, kun nainen poseeraa helteisellä hiekkarannalla.

Lue kokonaan…

Kiinnostavatko tissit aina?

Julkaistiin 30. kesäkuu 2014

Useimmissa USA:n osavaltioissa naisten on laitonta näyttäytyä yläosattomissa. Pelkkä nännin paljastus saattaa johtaa sakkoihin ja vankeustuomioon.

Lue kokonaan…

Rihanna saapui juhliin läpinäkyvässä mekossa - tyylikästä vai turhan rohkeaa?

Julkaistiin 3. kesäkuu 2014

Barbadoksen tunnetuin pop-stara Rihanna vei kaiken huomion CDFA 2014 -muotigaalan punaisella matolla. Rihannan illan asu oli nimittäin verkkomainen mekko, joka paljasti naisen muutoin lähes alastoman vartalon. Mennäänkö tässä jo mauttomuuden puolelle vai onko hyväkroppaisella pop-staralla varaa esiintyä näin?

Lue kokonaan…

Viidakon tähtöset 3 - ketkä kisaajista ovat esiintyneet alastonkuvissa?

Julkaistiin 9. huhtikuu 2014

Baywatch-näyttelijöiden Selviytyjät” eli kotoisammin Viidakon tähtöset starttaa tänään kolmannen tuotantokauden voimin. Mukana on 11 kaunotarta, ja luvassa on jälleen konflikteja ja kissatappeluita. Kyllähän kisassa taistellaan rahoistakin, mutta kenellä on isoimmat silikonit?

Lue kokonaan…

Pamela Anderson todella timmissä kunnossa - 46-vuotiaana näyttävissä alastonkuvissa!

Julkaistiin 25. maaliskuu 2014

Helmikuussa 1990 hänet valittiin Playboy-lehden kuukauden Playmate-tytöksi. Nyt 24 vuotta myöhemmin Pamela Anderson näyttää olevansa elämänsä kunnossa. Katso uudet näyttävän sensuellit alastonkuvat!

Lue kokonaan…

Scarlett Johanssonin tuoreet alastonkuvat vuotivat julkisuuteen

Julkaistiin 18. maaliskuu 2014

Pitkän aikaa Hollywoodin kauneimpiin näyttelijättäriin kuulunut Scarlett Johansson on vasta viime aikoina saanut elokuviinsa alastonkohtauksia. Nyt julkisuuteen on vuotanut kuvia tuoreesta Under the Skin -elokuvasta.

Lue kokonaan…

Timmikroppainen Suvi Pitkänen uusissa seksikkäissä promokuvissa

Julkaistiin 17. maaliskuu 2014

DJ:nä ja tanssijattarena tutuksi tullut Suvi Pitkänen näyttää uusien promokuvien perusteella olevan todella timmissä kunnossa. Kevään keikoille valmistautuva Dazzling Ladies -tanssiryhmä kävi poseeraamassa uusissa promokuvissa, ja ryhmän vetäjä Suvi Pitkänen kokeili myös uhkeita korsetteja.

Lue kokonaan…

Selvänäkijä ja tosi-tv-tähti Claudia Eve hankki jättisilikonit

Julkaistiin 5. maaliskuu 2014

TV:stä tuttu Claudia Eve käväisi Virossa ja palasi matkaltaan entistä uhkeampana. Muun muassa omasta televisiosarjasta Selvänäkijä Claudia Eve, Iholla -realitysarjasta ja Julkkis Big Brotherista tuttu nainen poseerasi heti intiimeissä kuvissa.

Lue kokonaan…

Saanan ja Kirsikan uusin tempaus - saunavideo Conan O'Brienille!

Julkaistiin 13. helmikuu 2014

Helloooo sexyyy Conan O’Brien!” Näin alkaa Kirsikka Kopposen ja Saana Uimosen tuorein videopäivitys. Kaksikko mainostaa itseään Suomen suosituimpina tyttöinä, ja he haluavat näyttää amerikkalaiselle talk show -juontajalle, miten suomalainen tyttö uskaltaa pulahtaa suoraan saunasta jääkylmään avantoon.

Lue kokonaan…

Vihdoin tämäkin viidakon tähtönen ja BB-kisaaja poseeraa alastonkuvissa!

Julkaistiin 4. helmikuu 2014

Hän seikkaili Viidakon tähtösten toisella kaudella monen muun kaunottaren kanssa. Televisioura jatkui tämän jälkeen Julkkis Big Brotherissa. Nyt kaikki loputkin vaatteet lensivät pois, kun hän riisuutui tuoreisiin alastonkuviin.

Lue kokonaan…

Pääseekö näillä kuvilla Playboy-lehteen - katso Marianne Kallion tissikuvat!

Julkaistiin 13. joulukuu 2013

Pari viikkoa sitten uutisoimme Marianne Kallion Playboy -koekuvauksista, ja nyt kuvat ovat valmiita julkaistaviksi! Katso kuvat ja arvioi itse, onko Marianne seuraava suomalainen Playboy-pupu?

Lue kokonaan…

Top Chef -juontaja esitteli bikinivartaloaan - poseerannut aiemmin myös alastonkuvissa!

Julkaistiin 9. joulukuu 2013

Jenkkien Top Chef -ohjelman juontajana tunnettu Padma Lakshmi kävi eilen floridalaisella uimarannalla nauttimassa kauniista säästä. Vaikka kokki-realityn juontaja kertoo lihovansa 7 kiloa joka tuotantokaudella, eivät lisäkilot näytä pysyvän pitkään tämän kaunottaren lanteilla.

Lue kokonaan…

Charlie Sheen lomaili uuden pornotähti-seuralaisensa kanssa

Julkaistiin 3. joulukuu 2013

Sorry for being awesome!!” Tämä teksti komeili Charlie Sheenin t-paidassa hänen lomaillessaan Meksikossa. Sheen bongattiin lomailemassa uuden naisystävänsä, Brett Rossin, kanssa. Rossi on tuttu aikuisviihdealalta. Hän on näytellyt lukuisissa elokuvissa vasta parin vuoden mittaisen uransa aikana.

Lue kokonaan…

Teini(ex-)vaimo muokkasi jälleen ulkonäköään - tällä kertaa ilman kirurgin veistä

Julkaistiin 29. marraskuu 2013

Vaikka maailman tunnetuin teinivaimo on nykyään eronnut, on teinivaimon maine jäänyt kummittelemaan vahvasti tälle povipommille. Vasta 19-vuotias Courtney Stodden kerkesi olla yli kaksi vuotta naimisissa nyt 53-vuotiaan Doug Hutchinsonin kanssa. Jokainen avioliittovuosi toi teinivaimolle litran täytettä lisää rintoihin, jotka hädin tuskin pysyvät tiukkojen asujensa sisällä.

Lue kokonaan…

Jennifer Aniston ei arkaillut leffan kuvauksissa - katso Behind the scenes -kuvat!

Julkaistiin 14. marraskuu 2013

Uudessa We’re the Millers -elokuvassa stripparia esittävä Jennifer Aniston sai itsensä todella timmiin kuntoon rooliaan varten. Nyt 44-vuotiaasta näyttelijästä on julkaistu kuvia elokuvan kuvaushetkistä, joissa seksikäs Aniston esiintyy hyvin paljastavassa, läpikuultavassa stripparin asussaan.

Lue kokonaan…

Eronnut teinivaimo juhli näyttävästi Halloweenia

Julkaistiin 7. marraskuu 2013

Niinhän siinä kaikkien meidän yllätykseksi kävi, että 19-vuotias Courtney Stodden erosi 53-vuotiaasta miehestään, näyttelijä Doug Hutchinsonista. Nyt tosi-tv:n ja viihdelehtien rakastama teinivaimo bongattiin Halloween-bileistä. Tältä isotissinen pirulainen näytti:

Lue kokonaan…

Susanna Indrén esittelee rohkeasti vartaloaan uudessa kalenterissa

Julkaistiin 7. marraskuu 2013

Pikaruokaravintola Snacky on julkaissut tämän vuotisen kuvakalenterinsa nimeltään Tallitytöt ja renki 2014. Mukana on monia tuttuja nimiä, kuten Miss Suomi -kisaajat Sabina Särkkä, Niina Lavonen ja Laura Ahola sekä tällä viikolla Miss Universum -tittelistäkin kisaava Miss Viro 2013 Kristina Karjalainen. Salatut elämät -sarjasta ja hiljattain myös Big Brotherista tuttu Susanna Indrén esiintyy Snackyn uudessa kalenterissa. Indrén poseeraa yläosattomissa varsin estottomasti.

Lue kokonaan…

Uhkea DJ Suvi Pitkänen keikisteli yläosattomissa

Julkaistiin 1. marraskuu 2013

Miltä näyttää, kun Suomen seksikkäimmäksi DJ:ksi tituleerattu Suvi Pitkänen lähtee metsästysretkelle? Katso nämä kameran tallentamat tilanteet, kun Seksi-Suvi jahtaa kivääri kädessä metsän eläimiä, mutta päätyykin lopulta silittelemään karvaista kaveriaan.

Lue kokonaan…

Lady Gaga jatkaa hämmentäviä tempauksia promotessaan uutta levyään

Julkaistiin 29. lokakuu 2013

Viime kuussa kerroimme, kuinka pop-tähti Lady Gaga oli julkaissut alastonkuviaan promotessaan uutta Artpop-levyään. Albumin ensimmäinen sinkkubiisi oli Applause, toinen viime viikolla suuren suosion saanut Do What U Want ja nyt Lady Gaga nähtiin Lontoossa uuden levyn kolmannen sinkun Venus-teemaan pukeutuneena.

Lue kokonaan…

BB-talossa viuhahdusten yö - Anu ja Johanna rinnat paljaana!

Julkaistiin 11. lokakuu 2013

Kaikki lähti siitä, kun Jori lupasi viuhahtaa joka päivä, mikäli pääsee Julkkis Big Brotherin finaaliviikolle. Viimeisen viikon torstaina Jori esittelikin strippaustaitojaan viuhahtaen alasti paljuun. Talon naisasukkaat Anu ja Johanna innostuivat myös riisumaan bikiniensä ylä- ja alaosia!

Lue kokonaan…

Maatilan prinsessat alasti – katso kuvat!

Julkaistiin 4. lokakuu 2013

Tuorein TV:n reality-pläjäys Maatilan prinsessa nähdään TV5-kanavalla tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin 8.lokakuuta alkaen. Prinsessa-katraaseen kuuluu monia viihdelehtien kohujulkkiksia, jotka ovat esiintyneet vähäpukeisina useita kertoja. Tässä teille esittelyssä Maatilan prinsessat – alasti!

Lue kokonaan…

Julkkisjuorujen ykkösnimi Perez Hilton julkaisi kuvan alastomasta Lady Gagasta

Julkaistiin 18. syyskuu 2013

Julkkismaailman ehkä tunnetuin juorunimi Perez Hilton ei ole hyvissä väleissä pop-stara Lady Gagan kanssa. Perez julkaisi Twitter-tilillään kuvan, jossa Gaga esiintyy alasti. Juoru-twiittaaja kommentoi kuvaa sanomalla, että “Lady Gaga todella tykkää riisuutua alasti! Eikä hänellä näytä olevan yhtään karvoitusta”.

Lue kokonaan…

Teinivaimo vilautteli rintojaan BB-talossa

Julkaistiin 4. syyskuu 2013

Suomen oma Julkkis BB -show polkaistiin vasta käyntiin. Puheenaiheena ovat olleet Andy McCoy ja huumeidenkäyttö, intiimi kanssakäyminen ja tietysti Marianne Kallion kolme ja puolen desin tissit. Samaan aikaan Brittien Julkkis Big Brotherissa mukana oleva Courtney Stodden, 53-vuotiaan näyttelijä Doug Hutchinsonin teini-ikäinen vaimo, on “joutunut esittelemään” uhkeita rintojaan kameroiden edessä.

Lue kokonaan…

Andy McCoy hiljensi julkkisten BB-talon: "Mitä v**tua sä katot?"

Julkaistiin 4. syyskuu 2013

Taas se ihastuttaa ja vihastuttaa meitä: Big Brother starttasi eilen 12 julkkiksen astuessa valvovan silmän alle. Suora TV-lähetys keräsi Subin kaikkien aikojen ennätysyleisön, 793 000 katsojaa. Parhaimmillaan maailmalle lähti 565 #bbsuomi-twiittiä minuutissa; kaikkiaan twiittejä oli yli 21 000. Suomen kautta aikojen ensimmäiseen Julkkis Big Brother -ohjelmaan oli saatu mukaan odotetusti tuntemattomampia julkkiksia, mutta viimeisenä taloon astellut Andy McCoy kirjaimellisesti hiljensi talon.

Lue kokonaan…

Cheekin musavideolla esiintynyt malli rohkeissa kuvissa

Julkaistiin 23. elokuu 2013

Kaksi viikkoa sitten julkaistu Cheekin uusi musiikkivideo kerännyt virallisella Youtube-kanavallaan jo lähes kaksi miljoonaa katselua. Kappaleen Timantit on ikuisia videolla näyttelee isossa roolissa Cheekin lisäksi Anniina Puonti. Mallin töitä tekevä Puonti on aikaisemmin tänä vuonna poseerannut rinnat paljaana rohkeissa kuvissa.

Lue kokonaan…

Brasilian Miss Peppu 2013 -finalistit - katso latinonaisten esittelykuvat

Julkaistiin 14. elokuu 2013

Yli 500 hakijan joukosta on karsittu ne kilpailijat, jotka kisaavat tämänvuotisesta Brasilian Miss Peppu -tittelistä. Suosittu kilpailu on kerännyt median huomion, ja skandaaleiltakaan ei ole vältytty. Viime vuoden kisan kansan suosikki oli Cibelle Ribeiro, joka oli tulla diskatuksi peppuimplanttiepäilysten vuoksi. Neidon luomutakamus sai siunauksen vasta röntgen-kuvausten jälkeen.

Lue kokonaan…

Lady Gaga tempaisi taas - esiintyy alasti taidevideolla!

Julkaistiin 9. elokuu 2013

Pop-tähti Lady Gaga on tottunut shokeeraamaan yleisöä asusteillaan ja tempauksillaan. Hänen tuorein aluevaltauksensa on Abramovic Method, jonka tarkoituksena on nostattaa osallistujan fyysisen ja henkisen kokemuksen tietoisuutta nykyhetkessä. Metodiin kuuluu ilmeisesti myös luonnonasussa oleminen, ainakin tämän esittelyvideon perusteella.

Lue kokonaan…

Lindsay Lohan alasti uuden elokuvansa kuvauksissa - kuvat vuotivat julkisuuteen!

Julkaistiin 6. elokuu 2013

Ex-lapsitähti Lindsay Lohan on ollut viime aikoina lööpeissä lähinnä päihdeongelmiensa takia. Vieroituksessa useamman kerran käynyt nainen esiintyy kuitenkin uudessa The Canyons -leffassa. Leffan kuvauksista on vuotanut julkisuuteen otoksia, joissa 27-vuotias Lohan esiintyy täysin alasti. Onko kyse vain tempauksesta, jolla Lohanille ja elokuvalle saataisiin lisää julkisuutta? Niin tai näin, tältä Lindsay näyttää ilman rihmankiertämää:

Lue kokonaan…

Maailman kuuluisin teinivaimo sonnustautui salaatinlehtiin, poseerasi kasvinsyönnin puolesta

Julkaistiin 1. elokuu 2013

Teinivaimo Courtney Stodden tietää, kuinka päästä lööppiotsikoihin. Hän on aikaisemminkin edustanut PETA-eläinsuojelujärjestöä, ja nyt oli vuoro marssia kadulle. Päälleen Stodden oli laittanut ainoastaan vihreillä salaatinlehdillä koristellut bikinit. Mitä hän halusi tempauksellaan kertoa – katso bikiniposeeraus- ja haastatteluvideo alta!

Lue kokonaan…

Pelivisan juontaja innostui suorassa lähetyksessä – esiintyi rinnat paljaana!

Julkaistiin 26. heinäkuu 2013

Meillä Suomessa on viime viikkoina kauhisteltu sitä kuinka TV-visan juontaja raivoaa Nelosen Tiedä ja voita -ohjelmassa. Saksassa on kuitenkin tajuttu jo useampi vuosi sitten, mikä on mukavempi ja harmittomampi tapa viihdyttää tv-visan katsojia – näytä tissit!

Lue kokonaan…

Superblondi latasi alastonkuvia Twitteriin: ”Haluan olla trendikäs”

Julkaistiin 25. heinäkuu 2013

Hiljattain kesän 2013 seksikkäimmäksi julkkikseksi valittu superblondi Marianne Kallio teki sen, mitä moni superjulkkis maailmalla: latasi itsestään alastonkuvia Twitteriin. Asiasta uutisoineen Metropoli.netin mukaan Marianne halusi tehdä ”trendikkäitä paljastus twiittejä, jotka ovat suosittuja maailmalla.” Muodokas blondi halusi olla tässä trendissä edelläkävijä Suomessa – tässä 19-vuotiaan Mariannen alkuviikosta postaamat alastonkuvat:

Lue kokonaan…

Särkänniemen työntekijät poseeraavat alasti hyvän puolesta

Julkaistiin 16. heinäkuu 2013

Tampereen huvipuisto Särkänniemen kesätyöntekijät ovat päättäneet tempaista hyvän asian puolesta. Kesätyöntekijät ovat parhaillaan tekemässä hyväntekeväisyyskalenteria, joka tulee sisältämään hyvin vähäpukeisia kuvia työporukan henkilöistä. Kalenteri on vielä työn alla, mutta muutama ennakkokuva on jo julkaistu!

Lue kokonaan…

Anime Expo 2013: uhkeita muotoja ja paljasta pintaa

Julkaistiin 15. heinäkuu 2013

Yhdysvalloissa tässä kuussa järjestetyssä Anime Expo 2013 -tapahtumassa saatiin ihailla näyttäviä asuja. Mukana oli paljon peleistä tuttuja hahmoja, ja monessa tapauksessa asukokonaisuus oli tyyliin uskollisesti hyvin paljastava. Katso video tapahtuman parhaista asuista alta!

Lue kokonaan…

Ensi talven trendinä on paljas pinta - tältä näytti muotishown catwalkilla!

Julkaistiin 3. heinäkuu 2013

Italian menestyneimmän muotitalon Armanin eilinen muotishow esitteli tulevaa huippumuotia. Pariisin näytös keräsi muotimaailman kerman ihailemaan tulevan talven trendejä. Tyylikkäistä puvuistaan tunnettu Armani osasi yllättää kaikki, sillä uuden malliston teemana oli alastomuus!

Lue kokonaan…

Kuuma 44-vuotias Jennifer Aniston stripparina - katso kuva ja traileri!

Julkaistiin 26. toukokuu 2013

Kun puhutaan hyvin säilyneistä Hollywood-tähdistä, ei voi olla mainitsematta Jennifer Anistonia. Aniston täytti tänä vuonna 44 vuotta, ja fyysisesti hän näyttää olevan elämänsä kunnossa. Elokuun 9. päivä jenkki-ensi-iltansa saavassa We’re the Millers -elokuvassa Aniston esittää stripparia. Leffan trailerissa voimme ihailla kaunottaren tanssitaitoja, kun hän antaa tyylinäytteen alusvaatteisillaan.

Lue kokonaan…

Viidakon Tähtöset 2 alasti - katso kuvat!

Julkaistiin 9. huhtikuu 2013

Viidakon Tähtösten toisella tuotantokaudella on mukana jälleen monia muodokkaita kaunottaria. Mutta onko tällä kertaa viidakossa enemmän silikonia kuin aikaisemmin? Ketkä tähtösistä ovat paljastaneet kaikkensa kameran edessä? Katso kuvat alta!

Lue kokonaan…

Syksyllä se alkaa - Suomen Julkkis Big Brother!

Julkaistiin 5. maaliskuu 2013

Ensi syksynä Subilla alkaa Suomen ensimmäinen Julkkis Big Brother! Tähän asti Suomen BB-taloon on astunut sisään taviksia ja ulos julkkiksia, mutta syksyllä tähän tulee muutos. Julkkisten BB-ohjelmia on nähty jo useissa eri maissa, esimerkiksi brittien Celebrity Big Brotherissa saatiin tammikuussa päätökseen jo 11. kausi. Suomen julkkisten haku BB-taloon on alkanut – kenet sinä haluaisit nähdä talossa?

Lue kokonaan…

BB-Leina alasti

Julkaistiin 3. syyskuu 2012

Big brother 2012 Leina


Leina and Johanna nude shower from BBFinland by bbbvideos

Lue kokonaan…

BB-Leina alasti

Julkaistiin 3. syyskuu 2012

Lue kokonaan…

Big Brother 2012 suihkuvideoita!

Julkaistiin 29. elokuu 2012

Lisää Big Brotherin suihkuvideoita!

Lue kokonaan…

Johanna ja Leina eivät häpeilleet BB-aamusuihkussa - katso video!

Julkaistiin 28. elokuu 2012

Big Brother -talossa päästiin viettämään tänään aamutoimia, joihin kuuluu perinteisesti yhteissuihku. Monet naisasukkaat arkailivat suihkukäynnillään pitäen t-paitaa päällä peseytyessään. Silikonirintainen blondi Johanna ei kuitenkaan häpeillyt esiintyä alasti suihkukameroiden edessä. Peilien takana olevia kameroita ei pelännyt myöskään uhkea Leina. Katso suihkuvideo!

Lue kokonaan…

Tuksu esiintyi rinnat paljaana - tältä esitys näytti!

Julkaistiin 21. elokuu 2012

Johanna Tukiainen oli esiintymässä vantaalaisessa ravintola Tillikassa, ja nettiin levinneet kuvat tapahtumasta eivät ole niin mairittelevia. Tukevahkossa kunnossa oleva juorulehtien lempijulkkis vetäisi kesken esityksen vartalonsa yläosan paljaaksi. Tässä teille Tuksun tissit, olkaa hyvä!

Lue kokonaan…

Huippumalli lomaili yläosattomissa - katso kuvat

Julkaistiin 20. elokuu 2012

Brittiläinen huippumalli Kate Moss bongattiin lomailemasta Ranskan Saint-Tropezilla. Luksusjahdillaan auringosta nauttinut Moss ei halunnut vartaloonsa rusketusraitoja, joten kanssasoutajien iloksi mallikaunotar paistatteli kannella yläosattomissa.

Lue kokonaan…

Scarlett Johansson paistatteli bikineissään

Julkaistiin 14. heinäkuu 2012

Kesä on lomailun ja auringonoton aikaa. Yksi kauneimmista amerikkalaisnäyttelijättäristä Scarlett Johansson vietti lomapäiviään tällä viikolla Italian Sisiliassa, Taorminan kaupungin liepeillä. Luksusjahdilla oli mukana myös toistaiseksi tuntematon herrasmies. Meidän onneksemme myös kameramiehet sattuivat olemaan lähistöllä.

Lue kokonaan…

Kim Kardashian muokkaamattomassa kuvassa

Julkaistiin 13. heinäkuu 2012

Uhkea kaunotar Kim Kardashian räväytti julkaisemalla muokkaamattoman Twitter-kuvan, kesken kuvausten. Kauniissa auringonnousu-maisemassa poseerannut 31-vuotias tummaverikkö kertoi päivityksessään suorittaneensa liikuntansa ja pilateksen ennen kello aamuyhdeksää. Kuvassa näkyy tosi-tv-tähden muhkea takamus, jota lienee korjailtu kauneuskirurgin toimesta.

Lue kokonaan…

Suomen seksikkäin 2013 - haku on käynnissä!

Julkaistiin 27. kesäkuu 2012

Nyt kun kesä on kuumimmillaan, on myös kuumimpien naisten etsintä alkanut. Suomen seksikkäin 2013 -kilpailun osallistujien haastattelut ja casting-tilaisuudet käydään Helsingissä elokuun loppuun mennessä. Loppuvuodesta pääsemme katselemaan ja arvioimaan finaalin kaunottaria. Suomen seksikkäin 2012 -tittelin sai Jasmin Karhu, kisassa toiseksi sijoittuivat Henna Mäkinen ja Johanna Santaoja. Alla video viime vuoden voittajasta poseeraamassa sängyssä.

Lue kokonaan…

Hollywoodin TOP 5 parhaat silikonitissit

Julkaistiin 6. toukokuu 2012

Silikonirinnat ovat Hollywoodissa kuin hiuspidennykset (tai Botox) – kaikilla on sellaiset. Aina ei ole vain varmaa, kenellä tissejä on korjailtu. Mutta jos jäät arpomaan rintavarustuksen aitoutta, niin todennäköisin vastaus on kyllä, kyllä ne on silikonilla täytetty. Kun laihalla naisella on muhkeat rinnat, ei suinkaan kyse ole luojan lahjasta, vaan kirurgin veitsestä.

Lue kokonaan…

Kim Kardashian esittelee jälleen kurvejaan

Julkaistiin 19. huhtikuu 2012

Ei ole helppoa olla julkkis, kun paparazzit pyörivät jatkuvasti ympärillä ja napsivat kansikuvia. TV-superjulkkis Kim Kardashian huolehtii kuitenkin itsekin siitä, että pysyy otsikoissa. 31-vuotias kaunotar julkaisi äskettäin taas uuden Twitter-kuvan itsestään. Otoksessa hän makaa sängyllä yläosattomissa peittäen kuitenkin kriittisimmät paikat.

Lue kokonaan…

Viidakon Tähtöset alasti - katso kuvat!

Julkaistiin 9. huhtikuu 2012

Kymmenen tähtöstämme on viettänyt jo jonkun aikaa keskellä viidakkoa. Taifuunit- ja Viidakon Tiikerit -joukkueet ovat ottaneet yhteen, ja etenkin Martina Aitolehti on nostattanut kärkevillä puheillaan joidenkin niskakarvat pystyyn. Nyt annamme kuitenkin tyttöjen ulkoisten olemusten kamppailla keskenään: tässä Viidakon Tähtösiä luonnonasuissaan, olkaa hyvä!

Lue kokonaan…

Durex-kampanja - onko tämä liian paljastavaa julkiseksi mainonnaksi?

Julkaistiin 30. tammikuu 2012

Uskomaton pallopoika

Kondomeja ja muita aikuisviihde-tuotteita valmistava Durex on räväyttänyt hauskoilla tienvarsimainoksillaan. Nämä isot julistemainokset on sijoitettu tunnelin suulle, ja mainosten myötä “tunnelin suu” saa aivan uuden merkityksen.

Lue kokonaan…

Suurenna tissejä Photoshopissa - katso opetusvideo

Julkaistiin 4. marraskuu 2011

Mikäli kameramies on sattunut ottamaan bikinikuvasi epäedullisesta kulmasta niin, että rintasi näyttävät turhan latteilta, niin ei hätää! Tässä sinulle opetusvideo, miten saat Photoshopissa kätevästi lisättyä tisseihin kuppikoon jos toisenkin.

Lue kokonaan…

BB-Janican seksishow oli liikaa Big Brotherille

Julkaistiin 21. lokakuu 2011

Big Brother -talossa sattuu ja tapahtuu. Tämän todistaa myös oheinen videoklippi jossa kilpailijat juhlivat näyttävästi meksikolaisittain. Alkoholi ja musiikki vaikuttivat kuitenkin BB-Janicaan sen verran että neitokainen päätti antaa muille kanssakilpailijoilleen ammattimaisen striptease-esityksen.

Lue kokonaan…

Kelly Rowland ja unohtuneet rintsikat

Julkaistiin 17. lokakuu 2011

Yhdysvaltalainen laulaja Kelly Rowland, joka parhaiten varmaan muistetaan Destiny’s Child -yhtyeestä, teki vierailun Lontoon X-Factor studioille.

Lue kokonaan…

Suomalaisen kohukaunottaren alusasu- ja topless-kuvat

Julkaistiin 5. syyskuu 2011

Henna Tuominen, joka vastikään astui avioliittoon yhdessä Tauski Peltosen kanssa, tarjoilee silmänruokaa nyt muillekin kuin vain puolisolleen. Henna esiintyikin Tallinnan tuliaisten, uusien silikonkirintojensa kanssa rohkeissa kuvissa.

Lue kokonaan…

Naisen silikonirinta räjähti värikuulasodassa

Julkaistiin 3. syyskuu 2011

Värikuulasota voi ilmeisesti aiheuttaa muutakin kuin mustelmia, nimittäin myös rinta voi räjähtää ainakin, jos se on täytetty silikonilla.

Lue kokonaan…

Johanna Tukiaisen rinta pullahtaa esiin kesken tanssin

Julkaistiin 30. elokuu 2011

Seiska esittelee sivuillaan videon, jossa Johanna Tukiaisen rinta pullahtaa esiin kesken tanssin. Kaikkien paikalla olleiden epäonneksi Johanna Tukiainen ja Arto Länsmän tanssivat Seiska bilediscon lattialla ja tanssin aikana Tuksun tissi pullahtaa mekosta esiin.

Lue kokonaan…


Musiikkiuutiset
Hömppäuutiset
Trailerit
Trailerit
Viihde24